Announcement bar for clients

Työhaastatteluun valmistautuminen

Työhaastattelu edessä ja jännittää? Ei huolta, olemme koonneet ohjeita, joiden avulla vältät virheet ja erotut eduksesi työhaastattelussa. Sitä paitsi työhaastatteluihin valitaan vain parhaat työnhakijat, joten työhaastattelupyynnön saatuasi voit jo onnitella itseäsi hyvästä suorituksesta! Tallenna itsellesi muistiin seuraavat 7 vinkkiä työhaastatteluun valmistautumiseen.

1. Tutustu yritykseen huolellisesti

Tutustu jo ennen haastattelua yritykseen. Mitä yritys kertoo itsestään nettisivuillaan, entäpä mitä tietoa löydät somesta? Yritykseen tutustuminen kannattaa, sillä haastattelija kiinnittää työhaastattelussa huomionsa haastateltavan kiinnostukseen yritystä kohtaan, ja luonnollisesti sinun on hyvä selvittää, onko yritys aidosti sinua kiinnostava työnantajayrityksenä. Myös haettavaan työtehtävään on hyvä perehtyä mahdollisimman hyvin. Ennen haastattelua on hyvä kerrata vielä työpaikkailmoituksen sisältö ja pohtia esimerkiksi työnkuvan sisältöä.

Lisäksi netistä löytyy paljon hyvää materiaalia eri toimenkuvista, joten ota selvää, millaisia yrityskohtaisia eroja hakemassasi roolissa voi olla. Samalla saat arvokasta tietoa, jota voit hyödyntää itse haastattelussa.

Katso video työhaastatteluun valmistautumisesta:

https://youtu.be/3hVANZYQwt0

2. Pohdi omia vahvuuksiasi

Monet haastattelijan kysymyksistä käsittelevät sinua työntekijänä. Usein kysytyt haastattelukysymykset liittyvät mitä todennäköisimmin vahvuuksiisi, motivaatioosi ja asenteeseesi sekä kehittymistarpeisiisi.Näihin kysymyksiin kannattaa pohtia vastauksia jo etukäteen. Työtä hakiesssi sinun on tärkeää osata tunnistaa, mitä osaat tehdä, ja myös uskaltaa tuoda se esille haastattelussa.

Vahvuuksia kertoessasi kannattaa kuvailun lisäksi antaa haastattelijoille konkreettisia esimerkkejä. Esimerkit tuovat uskottavuutta ja ne muistetaan. Millaisissa työtehtävissä olet päässyt hyödyntämään paineensietokykyäsi tai erinomaisia ongelmanratkaisutaitojasi? Millaisia haasteita olet onnistunut selättämään asenteesi ansiosta aiemmissa tehtävissäsi? Asenne ja motivaatio ovat ratkaisevan tärkeitä. Jos sinulla on työssä vaadittavaa osaamista ja pätevyyttä, olet askeleen lähempänä uutta työtä, kun vakuutat haastattelijan tahtotilallasi ja motivaatiollasi.

3. Ole aktiivinen

Työhaastattelussa kannattaa tuoda ilmi oma kiinnostuneisuus työtehtävää, yritystä ja työyhteisöä kohtaan. Esitä siis rohkeasti kysymyksiä! Näin saat lisätietoja yrityksestä ja annat itsestäsi kiinnostuneen vaikutelman. Samalla saat kuulla lisää työtehtävistä, mikä helpottaa sinua päätöksenteossa, jos esimerkiksi päädyt pähkäilemään työpaikan valitnaa kahden erilaisen roolin välillä.

Oman kiinnostuneisuutensa ja aktiivisuutensa voi tuoda esille myös jo ennen hakemuksen lähettämistä. Monesti työtehtävästä saa lisätietoja etukäteen puhelimitse. Tällöin kannattaa ottaa yhteyttä, mikäli haluaa kuulla työtehtävästä tarkemmin ennen hakemista. Esittele itsesi puhelimessa lyhyesti ja kysy muutama kysymys. Tärkeää on, että et soita vain soittamisen takia, joten pohdi etukäteen, mitä lisätietoja kaipaat. Älä esitä vain asioita, jotka saat selvitettyä helposti työpaikkailmoituksesta.

4. Mieti palkkatoiveesi valmiiksi

Työhaastattelussa saatetaan kysyä palkkatoivomustasi, mikäli palkkaa ei ole erikseen merkitty ilmoituksessa. Tätä varten kannattaa miettiä jo etukäteen omaa palkkahaitariaan ja perusteluja siihen. Mieti tarkkaan palkkasi ylä- ja alaraja, mutta mainitse myös, että olet valmis neuvottelemaan palkasta tarvittaessa. Älä uloshinnoittele itseäsi, mutta yhtä lailla älä aliarvioi osaamistasi ja pyydä liian pientä palkkaa.

5. Varaudu hankaliin kysymyksiin

Työhaastattelussa käydään usein tarkasti läpi ansioluettelosta ilmi käyviä aukkojam jotka voivat liittyä joko katkoksiin työhistoriassa, työsuhteen päättymiseen, urakehitykseen tai henkilökohtaisiin kysymyksiin. Aukkoja ei kannata hävetä, sillä on tuiki tavallista, että ihminen on jossain vaiheessa keskittynyt esimerkiksi täysipäiväisesti opiskeluun tai on ollut lapsen kanssa vuoden kotona. Työhistorian aukot kannattaa tuoda kuitenkin rehellisesti esille. Samalla kannattaa kertoa, mitä muuta kyseisenä ajankohtana on tehnyt, esimerkiksi matkustellut, opiskellut tai tehnyt vapaaehtoistyötä. Näin osoitat haastattelijalle, että olet ollut aktiivinen ja kehittänyt itseään.

Työsuhteen päättymisistä kysytään myös lähes aina, mikäli ne erottautuvat esimerkiksi outoina päivämäärinä. Näissä kannattaa olla aina rehellinen. Mikäli aiempi työsuhteesi päättyi irtisanomiseen, kannattaa siitä kertoa. Annat avoimuudella itsestäsi jämptin ja suoraselkäisen vaikutelman, joten älä liioittele tai vääristele totuutta.

6. Tule haastatteluun rauhallisena ja huoliteltuna

Työhaastattelussa hakijan tehtävänä on tuoda esille osaamisensa ja motivaationsa. Haastattelijat kiinnittävät usein huomion haastateltavan olemukseen, esiintymiseen ja vuorovaikutustaitoihin. Haastattelijoita kiinnostaa myös henkilön sopiminen työyhteisöön tai -tiimiin, sillä työnantaja haluaa sinun viihtyvän ja kehittyvän uudessa roolissasi. Molemminpuolinen tyytyväisyys on sinulle mahdollisuus rakentaa unelmiesi urapolku sinulle sopivassa yrityksessä, ja työnantajasi saa sinusta puolestaan motivoituneen työntekijän!

Jotta olet työhaastattelussa parhaimmillasi, valmistaudu siihen hyvin. Tarkista viimeistään edellisenä päivänä, miten pääset paikalle ajoissa. Samalla kannattaa päättää jo etukäteen miten pukeutuu ja mitä asiakirjoja ottaa mukaan haastatteluun. Laita kaikki kuntoon jo edellisenä iltana, jotta työhaastattelupäivänä voit vain ottaa rauhallisesti. Kun saavut haastattelupaikalle, muista ensivaikutelma haastattelijoita tervehdittäessä! Kättele napakasti ja katso haastattelijoita silmiin. Huomioi oma elekielesi haastattelutilanteessa – se edustaa viestinnästä yli 50 prosenttia.

Katso pukeutumisvinkit työhaastatteluun:

https://youtu.be/QIgGFAfZjGo

7. Ole rehellinen

Haastattelijat tulevat työhaastattelun aikana kysymään esimerkiksi, oletko hakenut muitakin työtehtäviä tai minkälainen edellinen työpaikkasi oli. Näihin ja muihin kysymyksiin kannattaa vastata rehellisesti työnantajan näkökulman huomioon ottaen. Tämä kannattaa pitää mielessä erityisesti, kun puhuu entisistä työnantajistaan tai koulutuksestaan. Työnantajat eivät mielellään palkkaa avoimesti entisiä esimiehiään ja työnantajia korostetun negatiivisesti puhuvaa tai kovin sanankääntein arvostelevaa työnhakijaa. Kerro mieluummin, mistä pidit, mitä opit ja millaiset asiat saattoivat olla työsuhteesi tai opiskelujesi aikana haasteellisia.

Oletko vielä hakenut töitä Adeccon kautta? Käy tutustumassa Adeccon avoimiin työpaikkoihin ja rekisteröidy Adeccon työnhakijaksi, jotta voimme auttaa sinau löytämään sinulle sopivan työpaikan!

Kirjoittaja
Adecco

Muita sinua kiinnostavia blogitekstejä