Haluatko työskennellä tunnetun ja vakaan brändin parissa? Oletko henkilöstöjohtaja, joka etsii uusia haasteita?
Tule meille Tampereen aluetaksi Oy:lle Palvelupäälliköksi!
Palvelupäällikkönä vastaat noin 45 hengen palvelukeskuksen päivittäisestä toiminnasta ja sen johtamisesta. Olet tulosvastuullisessa roolissa ja jalkautat strategiamme sekä tavoitteemme tiimillesi. Tehtävässä vastaat myös yksikön toiminnan ja prosessien kehittämisestä, suunnittelusta ja eteenpäinviemisestä. Kuulut ohjausryhmään ja toimit tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Työtehtäviisi kuuluu myös työvuorosuunnittelu. Palvelupäällikkö toimii toimitusjohtajamme alaisuudessa ja raportoi hänelle.
Onhan sinulla jo kokemusta vastuullisista esihenkilötehtävistä? Olet esimerkiksi johtanut asiakaspalvelutiimiä. Olet itsenäiseen työskentelyyn kykenevä, hahmotat isojakin kokonaisuuksia ja pystyt pitämään langat käsissäsi myös paineen alla. Viestit asioista selkeästi ja osaat ottaa huomioon asiakkaidemme tarpeet. Olet etsimämme henkilö, jos työskentelyotteesi on oma-aloitteinen, aikaansaava ja tarpeen vaatiessa myös jämäkkä. Sinulta löytyy taloudellista ajattelutapaa, hyvää toiminnan kehityskykyä sekä huumorintajua ja tulet luontevasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Pärjäät Palvelupäällikkönä meillä, mikäli johdat ihmisiä luontevasti ja otat heidät huomioon tehdessäsi päivittäisiä ratkaisujasi.
Meillä Taksi Tampereella on vahva, tunnettu brändi, jonka asiakkaat mielellään valitsevat. Asiakkaitamme ovat niin yritykset, kuntasektori, kuin yksityiset kuluttajatkin. Tarjoamme henkilöstöllemme lakisääteistä työterveyshuoltoa huomattavasti laajemmat työterveyspalvelut ja lakisääteisten työtapaturmavakuutusten lisäksi laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Hyvinvoinnistasi huolehditaan myös tarjoamalla sinulle Smartumin liikunta- ja kulttuurietu sekä hierontaetu sekä mahdollisuus käyttää sähköpyörää.
Tule osaksi energistä ja kehittyvää Tampereen aluetaksi Oy:n toimintaa ja rakenna oma menestystarinasi Palvelupäällikkönä!
Lähde hakuun mukaan jättämällä CV:si ja hakemuksesi osoitteessa www.adecco.fi.
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo. 8-16 Adeccolta Sanna Heikkilä, puh: 0405753208, perjantaina 15.9 klo. 13-14 Tampereen aluetaksi Oy:n talouspäällikkö Terhi Jutila, puh: 0401978112 ja keskiviikkona 20.9. klo 9-10 Tampereen aluetaksi oy:n CEO Tero Kallio puh: 0505883778.
Kiitos hakemuksestasi!