Etsitkö uusia vakituisia urahaasteita osto- ja hankintatehtävien parista? Motivoidutko työssäsi operatiivisesta ostotoiminnasta? Lämpimästi tervetuloa osaksi kansainvälistä biolääketeollisuuden kasvuorganisaatiota tukemaan hankintoja ja luomaan toimivia prosesseja.
EMBRACING LIFE. DELIVERING HOPE.
Vahvan kasvun myötä haemme nyt yhteistyökumppanimme FinVectorin uuteen lääketehtaaseen Kuopioon Hankinta-asiantuntijaa (Procurement Specialist) operatiivisen ostotoiminnan kenttään.
Tehtävässä olet osa viiden hengen hankintatiimiä. Pääpaino tehtävässä on operatiivisten ostojen tekemisessä, niin suorien kuin epäsuorien hankintojen osalta. Lisäksi olet mukana myös hankintatoimintojen sekä menettelyjen kehittämisessä. Pääset vaikuttamaan ja tuomaan ideoita prosesseihin sekä mahdollisesti laatimaan ohjeistuksia. Osallistut hankintaneuvotteluihin ja muihin hankintaan liittyviin tehtäviin, kuten Jira pyyntöjen käsittelyyn. Tehtävään kuuluun myös hankintaan liittyvien GMP-dokumenttien käsittelyä. Tiimissä jokaisella ostajalla on oma toimittajaverkosto, joiden kanssa käydään neuvotteluja. Teet myös tiivistä yhteistyötä tuotannonsuunnittelun, varaston sekä laadunvarmistuksen kanssa. Raportoit tehtävässä Hankintapäällikölle.
Odotamme ja arvostamme hakijalta
👉 Soveltuvaa alan tutkintoa (mm. kaupallinen tai terveydenhuolto) ja aikaisempaa kokemusta vastaavasta tehtävästä kansainvälisessä toimintaympäristössä
👉 Sujuvaa suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista, organisaatiossa raportointi ja työkieli on Englanti.
👉 Tietoteknisiä taitoja, kuten excel ja ERP-järjestelmät. Työtä tehdään pääsääntöisesti ERP järjestelmän kautta.
Eduksesi katsotaan, jos sinulla on jo ymmärrystä eri laatujärjestelmistä ja kokemusta lääkealalta. Lisäksi AX Pharma osaaminen sekä materiaalien ja sopimusten tuntemus katsotaan eduksesi. Investointihanke kokemus nähdään myös etuna tehtävässä.
Työntekijänä odotamme sinulta kokonaisuuksien hallintaa sekä hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja. Tartut toimeen ja työskentelet itseohjautuvasti ja olet aidosti kiinnostunut kehittymään sekä kehittämään toimintoja ja menettelytapoja.
Tarjoamme sinulle
Vakaan ja aktiivisen kansainvälisen kasvuorganisaation, missä työn merkityksellä ja organisaation missiolla on suurempi vaikutus kaikkialle ja kaikille. FinVectorilla pääset kasvamaan urapolullasi ja kehittymään vahvuuksiesi mukaisesti. Lisäksi saat laajan perehdytyskoulutuksen ja lämpimän vastaanoton sekä erinomaisen mahdollisuuden kehittyä tehtävässä. Työpiste sijaitsee moderneissa toimitiloissa Kuopion Savilahdessa, ja tehtävässä on mahdollisuus osittain myös etätyöhön. Palkka perustuu kiinteään kuukausiansioon osaamisesi mukaan. Lisäksi saat kattavat henkilöstöetuudet ja laajan työterveyshuollon palveluvalikoimalla sekä ePassi-eduilla.
Etsitkö urallasi seuraavaa steppiä hankinta- ja ostotehtävien parista? Tule rohkeasti osaksi osaavaa FinVectorin hankintatiimiä. Lähetä pikimmiten hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta, kuitenkin viimeistään 13.10. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
FinVector is an internationally renowned biopharmaceutical company that manufactures viral-based gene therapy products. We believe in delivering to market innovative medicines and therapies, which bring renewed hope, purpose, and a true sense of belonging to individuals battling major illnesses. Our state-of-the-art manufacturing facility is located in the beautiful and thriving science and technology area of Savilahti in Kuopio, Finland. Our vibrant and multinational working community consists of hundreds of professionals representing nearly 50 different nationalities, fostering a diverse and collaborative environment. FinVector is a subsidiary of Ferring Ventures S/A.
Learn more: www.finvector.com
Instagram: @finvectorians - https://www.instagram.com/finvectorians
LinkedIn: FinVector Oy - https://linkedin.com/company/finvector/
OTA YHTEYTTÄ
Jos sinulla on kysyttävää työtehtävästä tai hakuprosessista, otathan yhteyttä rekrytoinnista vastaavaan:
📩 Miia Tarvainen, Adecco p. 040 558 6523 [miia.tarvainen@adecco.fi]
Kiitos hakemuksestasi! ⭐
Avainsanat: Hankinta, procurement, operatiivinen ostaminen, investointihanke, englanti, GMP, lääkeala, ERP-järjestelmä, AX Pharma, laatujärjestelmä, hankintaneuvottelu, sopimus