Maailman johtava henkilöstöpalveluyritys Adecco on valittu kansalliseksi pääyhteistyökumppaniksi vuoden 2012 yleisurheilun EM-kilpailuihin. EM-kilpailut järjestetään Helsingin Olympiastadionilla kesä-heinäkuun vaihteessa, ja kisoille odotetaan noin 300-400 miljoonaa tv-katsojaa. Stadionin lehtereillä kisatapahtumia seuraa noin 160 000 katsojaa
Adeccon osallistuminen yleisurheilun EM-kilpailuihin on osa Adeccon yhteiskuntavastuullista ohjelmaa, johon kuuluu myös Kansainvälisen Olympiakomitean kanssa toteutettava Athlete Career Programme (ACP), huippu-urheilijan työelämään sopeuttava uraohjelma.
EM-kilpailut järjestetään Helsingissä 27.6-1.7.2012 välisenä aikana, ja kisat ovat eräs seuratuimmista yleisurheilutapahtumista maailmassa. Kisoihin saapuu urheilijoita 50 maasta, ja ne televisioidaan noin 30 Euroopan maahan. Suomi isännöi kilpailuja jo kolmannen kerran.
- Urheilu ja liikunta ovat osa Adeccon yrityskulttuuria ja toimintaa. Arvomme tiimihenki, vastuullisuus, yrittäjyys ja asiakaslähtöisyys ovat ominaisuuksia, joita ilman myös urheilussa on haasteellista menestyä. Osallistuminen EM-kisoihin kansallisena pääyhteistyökumppanina onkin yrityksemme tavoitteita hyvin tukeva tilaisuus, kertoo Adecco Finland Oy:n toimitusjohtaja Tommi Törmälä.
Urheilussa mukana myös ACP (Athlete Career Programme) -ohjelmalla
Adecco on suomalaisten huippu-urheilijoiden tukena urasuunnittelussa. Adecco tarjoaa ACP- ohjelmallaan Suomen Olympiakomitean yhteistyökumppanina urasuunnittelu- ja työnhakuvalmennusta huippu-urheilijoille ja valmentajille. Ohjelman tavoitteena on löytää työmahdollisuuksia urheilu-uransa päättäville huippu-urheilijoille. Suomessa ACP-palvelua on tuotettu vuodesta 2004 lähtien lähtökohtanaan tukea huippu-urheilijoiden ja valmentajien urasuunnittelua sekä auttamaan heitä asettumaan työelämään urheilu-uran eri vaiheissa. Suomessa ACP-palvelun on läpikäynyt jo satoja urheilijoita.
Vuoden 2012 yleisurheilun EM-kilpailujen lisäksi Adecco osallistuu kumppanina myös Lontoon Olympialaisiin.
- Ensi kesänä Lontoossa pidettäviin Olympialaisiin osallistuu 100 000 vapaaehtoista. Nämä ja eri alojen osaajat rekrytoidaan kisaan Adeccon kautta. Molemmat maailman luokan urheilutapahtumat tavoittavat valtavan määrän ihmisiä, ja maailman suurimpana henkilöstöpalveluyrityksenä Adecco on luonteva osa sekä itse tapahtumaa että sen edustamia arvoja, luonnehtii Tommi Törmälä.
Lisätietoja:
Tommi Törmälä
toimitusjohtaja
puh. 040-743 5869
Adecco on maailman johtava henkilöstöpalveluyritys, jolla on 5500 toimipaikkaa yli 60 maassa. Adecco Finland Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1997. Adecco on Henkilöstöpalveluyritysten liiton auktorisoima yritys, jonka kautta työllistyy päivittäin satoja eri alojen osaajia. Adeccon toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Hyvinkäällä, Lohjalla, Kotkassa, Turussa, Raumalla, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa ja Oulussa. Lisätietoja www.adecco.fi
EM-kisat järjestetään Helsingin Olympiastadionilla 27.6.-1.7.2012. Lisätietoja EM-kisoista: www.helsinki2012.fi. Liput Lippupalvelun kautta.